lauantai 23. toukokuuta 2009

Maailma on kylässä...

...ja vettä tulee kuin saavista kaatais. Ihana ihana Suomen kesä!

Kävin kuuntelemassa "Paskaduunista barrikadeille" -pamfletin tekijöiden haastattelun, eli lavalla olivat Anna-Reetta Korhonen ja Miikka Saukkonen. Erityisesti jäi mieleen se, kun he kertoivat miten Jyväskylässä palkataan helsinkiläisiä sairaanhoitajia vakituisille paikoille ja annetaan jyväskyläläisten hoitajien tyytyä kolmen kuukauden pätkäduuneihin. Näin saadaan paikkakunnalle uutta työvoimaa, mutta samalla säilyy reservi paikallisia sairaanhoitajia. Nämä eivät nimittäin kuitenkaan muuta pois, kun perhekin asuu Jyväskylässä.

Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä, miten paskamaisesti pätkätyöläisiä voidaan kohdella. Olen itsekin tehnyt pätkää lähinnä elämäntilanteen takia, nyt valmistuneena on tähtäimessä vakkaripaikka. Syitä pätkätyön yleisyyteen on varmasti monia, mutta pitänee lukea tuo pamfletti niin ymmärtää asiaa paremmin. Itseäni kuitenkin ihmetyttää, että eikö pätkätyöläisten palkkaamisen luulisi olevan huono juttu organisaatiollekin? Kyllähän ihminen ihan eri tavalla sitoutuu silloin, kun saa vakituisen paikan. Silloin tuntee itsensä motivoituneemmaksi oppimaan organisaation tavoille ja tekee siis myös parempaa jälkeä. Näin ainakin itseni kohdalla.

PS.Huomenna on ihan pakko päästä kuulemaan iki-ihanaa Reinoa :)

2 kommenttia:

hanba kirjoitti...

Hei! Olen samaa mieltä kanssasi pätkätyöasiasta. Pätkätyöputki on meidän sukupolven lesti. Asiassa on tietysti hyviäkin puolia (monipuolinen työkokemus, erilaiset työilmapiirit tms.), mutta kyllä varmasti jyväskyläläisiä hoitajia kismittää!

Kiitos hienosta blogista, toiv. ok että laitan blogistani linkin sivullesi? :)

Terveisin /hanba

Anonyymi kirjoitti...

Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssanne siitä, että pätkätyö tulisi saada minimiin. Tuosta sitoutumisesta voi tosin olla toistakin mieltä. Voi ajatella, että jos ihmisellä on pysyvä työpaikka niin hän rupeaa pitämään sitä itsestään selvyytenä ja laiskistuu. Kun joutuu jatkuvasti ansaitsemaan työpaikkansa, niin se pitää vireänä (vielä selvyyden vuoksi, en pidä pätkätyötä suotavana monestakaan syystä mutta noinkin voi ajatella).